sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Vahingossa vege



Tai ainakin melkein. Tässä lomaviikolla havahduin yhtäkkiä asiaan, josta olen ollut joskus ennenkin yllättynyt. Vannoutunut lihansyöjä onkin huomaamattaan melkein vege. Siis mitä ihmettä? Miten tässä näin kävi? No ehkä osittaisella nutraamisellani oli jotain vaikutusta, mutta ei sekään täysin tätä selitä. Olin kunnianhimoisesti päättänyt nutrata koko viikon ja ostin lisäksi runsaasti salaattia ja raejuustoa. Sain jonkin terveysmoodin päälle.

Okei, aamulla en tehnytkään nutriletin pirtelöä, vaan vihersmoothien. Ei siitä nälkä lähtenyt, joten parin tunnin päästä söin nutriletin kasviskeiton, ainoan niistä, mikä sopii makunystyröilleni. Sitten pari tuntia, niin tein ison lautasellisen salaattia ja laitoin siihen raejuustoa ja reilusti salaatinkastiketta.  Iltapäivällä päiväkahvin kanssa oli vuorossa pirtelö ja vähän sen jälkeen söin ihan ruisleipää ja juustoa siinä päällä. Illalla samoin keiton kanssa. Näin meni muutama päivä. Olo oli kevyt ja painokin putosi pari kiloa.

Tuli torstai ja oli menoa. Oli myös nälkä, kun menin kauppaan ja teki mieli jotain nopeaa ja helppoa syötävää. Mättöä. Ostin pastasalaatin ja lihapullia. Kotiin ja mikroon. Olo oli jotenkin tunkkainen ja täysi. Oli nälkäkin koko ajan. Jäin miettimään sitä.

Koko alkuviikon söin todella kevyesti, mutta määrällisesti itse asiassa aika paljon. Siis salaattia. Mutta näin jälkeenpäin huomasin, ettei ollut nälkä samalla tavalla kuin tuon mätön jälkeen. Siis mitä oikein söin? Join kyllä vettä. Juon yleensä aamuisin jopa litran verran vettä, johon sekoitan toisinaan sitruunanmehua ja liotan inkivääriä. Se on osa joka aamuista rutiiniani eli siinä ei ollut poikkeamaa.

Poikkeama oli syömisissäni. Alkuviikon söin paljon salaattia ja käytin nutriletin tuotteita. Taisin tehdä kerran-pari pienen munakkaankin. Söin lisäksi proteiinipatukan päivässä vain sen takia, että saisin proteiinia ja etten sortuisi iltasyöpöttelyyn. Enkä muuten sortunut. Ihme!

Miten sitten koin olevani melkein vege? Tai olin lakto-ovo-vege kai lähinnä. Ihan vahingossa. Eikä tuntunut missään. Tai tuntui keventyneenä olona. Eikä ollut yhtään turvotusta, niin kuin normaalisti lihansyönnin jälkeen on. Olo oli eritavalla täysi. Täysi, mutta kevyt. Ihmeellistä.

Muistin, kun ainakin kerran aikaisemminkin havahduin vahingossa vegeilyyn. Olin ollut viikon syömättä lihaa ja ihan vahingossa. Söin kyllä kalaa. Töissäkin otin aina kalaa, jos sitä vaan oli. Työkaveri sitten kerran kysyi, että oliko yhtä hyvää kuin eilen. Oli nimittäin kahtena päivänä peräkkäin kalaa toisena vaihtoehtona. Ihmettelin, että mistä hän tiesi, mitä olin syönyt edellisenä päivänä, kun hän ei ollut edes töissä silloin. Hän sitten vain totesi huomanneensa, että otan yleensä kalaa, jos sitä on ja että harvemmin syön kokolihaa. Totta! Siis joo. Heräsin huomaamaan asian itsekin. Juuri niin olen toiminutkin.

Juuri siten toimin nytkin. Saisinkohan tästä pysyvämmän tavan. Jos alkaisin vegeilemään ainakin osa-aikaisesti. Jättäisin lihan lähes kokonaan pois. Toki sosiaalisissa tilanteissa sitä voisi ottaa, mutta arkipäivän elämässäni vaihtaisin painopisteen kasviksiin. Tai ei oikeastaan tarvitse edes vaihtaa, jos se käy näin vahingossa muutenkin.

Eilen poikkesin ajelullani huoltoasemalla ja teki mieli jotain pientä suolaista. Pyörittelin siinä sitten panineja. Härkäpapu-vegepanini oli uusi tuttavuus. Laitoin sen kuitenkin pois, mutta pyöriteltyäni peruskinkkupaninia, otin vegeversion kuitenkin. Päätin, että pitää ainakin maistaa, vaikka en niin ole ollut härkiksen ystävä. Kokeillut olen toki härkistä, mutta kyllä,toistaiseksi liha on vienyt voiton. No nyt koin yllätyksen tämän paninin muodossa. Se olikin hyvää! Siis mitä ihmettä, se oli jopa parempi kuin ne peruspaninit. Olin ymmyrkäisenä ihmetyksestä.

Kotimatkalla poikkesin kaupassa ja päätin vegeillä. Nappasin hyllystä härkispaketin ja samantien kuulin jonkun vanhemman miehen tuhahtavan kommentin. "Härkis, se on jotain niitä uusia juttuja, pyh." Siis hän katsoi ostoskoriani. Olisiko hän kommentoinut mitään, jos korissani olisi ollut lenkkimakkaraa. Tuskin. Olin juuri aamulla bongannut jostain netin keskustelupalstalta vegesipsejä ja päätin etsiä niitäkin kaupasta. Läysinkin niitä ihan kolmea erilaista. Valitsin quinoasipsit. Olivat muuten tosi hyviä. Niitä aion ostaa jatkossakin. Kun nyt kerran päätin vegeillä, niin silmiini osui myös kiknernepasta. Normaalisti olisin mennyt sujuvasti ohi, mutta nyt pysähdyin tutkimaan tarkemmin pakettia. Ja se tarttui siitä mukaani.

Kotona illalla kokkailin härkis-kikhernepastaa kasvisten kera. Ajatuksissani pyöri , että jotain salaattiakin pitää laittaa siihen lisukkeeksi, mutta hei, nää kaikki onkin pelkkiä kasviksia. Ei siis tarvitse enää erikseen kerätä puolta kiloa kasvista päivässä, kun se tulee jo yhdellä aterialla täyteen. Ihan hyvää oli ja jäi vielä tällekin päivälle.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Tanssivuosi 2017



Viime vuosi oli melkoinen tanssivuosi minulle ainakin. Olin mennyt heti alkuun lupaamaan Suomi100 -tempauksen eli 100 kertaa tansseja vuoden aikana. Alkuvuosi oli sen suhteen vielä aika rauhallista, mutta sittenhän se siitä kiihtyi. Tanssiminen ei itsessään ole minulle mikään uusi juttu. Koko ikäni olen lavoilla käynyt ja todellakin halunnut tanssia. Siinä on parisuhdekandidaatitkin jääneet nuolemaan näppejään, kun tanssi on vienyt voiton. Näin kävi tasan vuosi sittenkin. Yksi kandidaatti siinä oli, mutta olin niin tanssin hurmoksessa, etten enää halunnutkaan muuta.

Kävin tanssikursseilla ahkerasti koko kevät- ja kesäkauden. Tunsin, miten kehityin ja opin uusia asioita. Opin myös tuntemaan melkoisen joukon uusia tanssikavereita, niin kursseilta kuin ihan tansseistakin. Huomasin olevani jo suorastaan piireissä. Olin vakikasvo lavalla kuin lavalla. Minua haettiin ahkerasti varsinkin nopeille. Se oli jännä huomata. Heti, kun tuli jotain hidasta nojailubiisiä, niin kukaan ei hakenut minua, mutta annas olla kun tuli rokkia, niin johan haettiin. Sainkin kuulla eräältä tutulta, että olen hyvä nopeissa.

Olin opetellut buggia ja fuskua jo talvella ja kesällä menin jive-kurssille. Se olikin hyvä kurssi ja opin jiven salat samantien. Rankka tanssi, mutta niiiiiiiiiiin ihana! Kesään asti kuvittelin osaavani buggia, mutta sitten jouduin toteamaan karun tosiasian: en sittenkään osaa. En voi ymmärtää, miten niin yksinkertaisilla askeleilla varustettu tanssi voikin olla niin vaikeaa.

Tanssielämäni muuttui hieman alkukesän radiojutun myötä. Huomasin, että minua katsottiin ja seurailtiin menoani enemmän kuin normaalisti. Mutta en oikeastaan välittänyt siitä enää pitemmän päälle. Vapauduin kesän aikana muutenkin ihan eri tavalla. Aloin tulkitsemaan musiikkia ja tanssia. Tanssin myös paljon enemmän musiikin tulkitsijoiden kanssa ja nautin siitä. Välillä oli kyllä aika hurjaa performanssia, mutta sehän oli vain hauskaa. Nauraa sai kyllä todellakin.

Kun 100 tanssia tuli täyteen, olo oli kuin voittajalla. Mahtava fiilis! Sata kertaahan olisi ollut helppo käydä tanssimassa ihan noin vaan muutenkin ja se olisi tullut tehtyä jo varmastikin heti alkusyksystä. Mutta minullapa oli tässä taka-ajatuksena juhlavuosi ja siksi halusin, että se sadas kerta osuu johonkin itsenäisyyspäivän tienoille. Siinä oli hieman sovittelemista ja piti jättää tansseja väliinkin, että se onnistuu. Viimeiset kolme olikin sitten todella tarkkaan laskelmoituja. Ensimmäinen niistä osui niin hurjalle lumipyrylle, että meinasin jo kääntyä alkumetreillä ympäri, mutta ei. Hammasta purren ja rattia rystyset valkoisina puristaen päätin mennä läpi tuulen ja tuiskun perille asti.

100 tuli täyteen 5.12. Juhlistin omalta osaltani sitä Ruusulinnan Itsenäisyyspäivän juhlatansseissa. Fiilis oli huikea. Oli hienoa osallistua Suomen 100-vuotissynttäreille tällä tavalla.

Tämä rupeamani huomioitiin paitsi jälleen radio- ja nettijutulla, niin myös parilla joulukalenterilla. Sain pyynnön osallistua tanssikouluni joulukalenteriin ja sen jälkeen työpaikkani huomioi myös asian vastaavalla pyynnöllä.




Syksyn musertavin uutinen oli, että suosikkiyhtyeeni Hurma jää keikkatauolle. Puoli vuotta joutuu elämään ilman Hurmaa, joten siihen oli valmistauduttava ja käytävä kaikilla mahdollisilla keikoilla, mihin vaan oli mahdollisuus mennä. Loppusuoralla heillä olikin kivasti lähilavoja ja kaksi viimeistä keikkaa olin paikalla. 26 kertaa tuli käytyä Hurman keikalla vuoden aikana. Hyviä lomapäiviä pojille, he ovat sen todellakin ansainneet, mutta ikävä tulee...





torstai 7. joulukuuta 2017

Nyt se on 100!


Tanssiraportti Suomi100 -tansseista Ruusulinnasta.
Se on nyt 100 täynnä minullakin. Fiilis on hyvä ja juhlava. Kyllä tämä kannatti tehdä.

Ruusulinnan juhlatansseissa esiintyi Kyösti Mäkimattila. Tanssikansa oli pukeutunut juhlavasti ja olo oli paikoin kuin linnanjuhlissa. No linnan juhlissahan sitä oltiinkin. Tunnelma oli juhlava. Paljon oli erilaisia sinisiä tanssimekkoja ja asuja.

Koko illan kruunasi puolen yön aikaan tapahtunut yllätys. Kyösti Mäkimattila keskeytti tanssit ja alkoi yllätysnumero. Kyösti ja Varjokuva orkesteri esittivät kuorolauluna Oi kallis Suomenmaa. Se oli huikeaa kuunneltavaa, mutta sitten oli vuorossa yhteislaulu. Lauloimme kaikki yhdessä Maamme-laulun. Sitä tunnetta ei riitä enää sanat kuvailemaan, kun kaikki, joka ikinen paikalla ollut liittyi mukaan laulamaan:

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!


100 kertaa tansseja vuoden aikana tuli siis täyteen. Kävin kaikkiaan 15 lavalla ja kuulin 43 eri esiintyjää. Pidin kirjaa lavoista ja esiintyjistä pitkin vuotta.

Top 5 lavat:
1. Satulinna, Hattula, 14 kertaa (talvilava)
2. Tuuloksen Kapakanmäki, 13 kertaa (kesälava)
3. Riutanharju, Riihimäki, 13 kertaa (kesälava)
4. Ruusulinna, Nurmijärvi, 13 kertaa (talvilava)
5. Esakallio, Somero, 10 kertaa (kesälava)

Top 10 esiintyjät:
1. Hurma, 23 kertaa
2. Kyösti Mäkimattila, 18 kertaa
3. Saija Tuupanen, 13 kertaa
4. Sinitaivas, 10 kertaa
5. Lemmenlautta, 10 kertaa
6. Taikakuu, 10 kertaa
7. Aki Samuli, 10 kertaa
8. Pekkaniskan pojat, 7 kertaa
9. Finlanders, 5 kertaa
10. Heikki Koskelo, 4 kertaa

Tässä linkki Ylen juttuun klikkaa tästä uutiseen






sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Satulinnassa hikinen lähtölaskenta





Tanssiraportti Satulinnasta. Kahdeksanneksi viimeiset tanssit Satulinnassa ennen golfkaupaksi muuttumistaan tahdittivat Taikakuu, Henkka ja kulkurit sekä maailman ensiesiintyminen solistina Matti Silmu orkesterinsa kanssa. Hyvä ääni, sellainen perinteisempään tanssimusiikkiin sopiva.

Saavuin paikalle puoli yhdeksän aikaan ja kahvin juuri ja juuri hörpättyäni meikätyttöä vietiinkin jo parketille ja sellaista vauhtia mentiin rokkia, että happi meinasi loppua heti alkuunsa. Ei siis mitään turhaa lämmittelyä vaan kunnon vauhtia hetimiten. Seuraavat biisit haukoin happea ja yritin saada itseäni henkiin, niin johan taas rokki kutsui ja taas oli happi vähissä. Sitten oli pakko istua hetki ja ihmetellä, miten sitä jaksaa, kun nyt jo loppui kunto. Taktinen tauko chachan aikana palautti voimat ja sitten pääsin vauhtiin. Hiki virtasi ja kampaus meni jo alkumetreillä, mutta parketti toimi jalan alla loistavasti. Vielä Taikakuun viimeiset fuskut jaksoin ja sitten hinasin itseni viimeisillä voimillani voipuneena yhden aikaan kohti narikkaa. Neljä ja puoli tuntia tuntuu jaloissa ja koko kropassa.

Nyt on sitten jo 97/100. Taktikointi on jo alkanut ja lavojen ohjelmakalenterit syynätty puhki. Kolme viimeistä on nyt ajoitettu mahdollisimman tarkasti esiintyjien mukaan. Pikkaisen pitääkin nyt tässä jo himmailla, että saan sen viimeisen osumaan haluamaani päivään.