keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Siis mihin sinkulla on kiire?


Kiire on kuulemma itseaiheutettua. Voi olla, mutta ei se aina niinkään mene. On kaikenlaisia harrastuksia ja velvollisuuksiakin. Tai ainakin on kiire paikasta toiseen. Koko syksyn olen miettinyt, miksi koko ajan on kiire. Hassua, kun juuri viime viikolla nautin kiireettömistä aamuista ja vietin syyslomaa.

Viikko-ohjelmani, siis illat

Maanantai: tanssikurssi 4 x 45 min
Tiistai: äidin lääkkeiden laitto & kummipojan hoitoa koko ilta
Keskiviikko: kahvakuulatunti
Torstai: sama kuin tiistai
Perjantai: vapaa ilta
Lauantai: lavatanssit jollain tanssipaikalla
Sunnuntai: koko päivä sama kuin ti ja to

No, onko kiire?

Joka päivä on jotain menoa, paitsi perjantai-iltana ja lauantaina. Muutoin on kiire. Työpäivät ovat välillä aika hektisiä ja kun kiirehdin töistä suoraan harrastuksiin tai velvollisuuksien pariin, niin todellakin tulee kiireen tuntu. Lauantai on ainoa varsinainen vapaapäiväni, jonka olen päättänyt rauhoittaa täysin itselleni. Se tavallaan katkaisee kiireen ja antaa mahdollisuuden rauhoittua.

Omat bisnekset rappiolla

Työt haittaa harrastusta. Kyllä, ja toisaalta myös toisinpäin. Harrastan käsitöitä ja teen niitä myös myyntiin ja tilauksesta eli pientä bisnestä on työn alla jatkuvasti. Katso toinen blogini. Varasin taannoin kirppispaikankin marraskuulle ja nyt pitäisi saada tehtyä myytäviä tuotteita. Viime viikon syyslomalla sain tehtyä jotain, mutta paljon pitäisi vielä saada aikaan. Mutta kun ei ole aikaa tehdä. Paitsi lauantaisin. Yhdessä päivässä ei ihan ihmeitä ehdi, joten kärsin suoraan sanoen aikapulasta.  

Velvollisuudet vie oman aikansa

Mitä tästä kirjoittaisi... Äidilläni on alzheimerin tauti ja hoidan hänen lääkkeidensä laiton dosettiin. Huolehdin myös, että hänellä on ruokaa valmiina kaapissa. Siksi käyn kolme kertaa viikossa katsomassa häntä. Eihän hänellä mitään hätää ole, ei asu edes yksin. Hän asuu sisareni kanssa samassa taloudessa. Taudin kuvaan kuuluu kuitenkin se, että kaikista lähinnä oleva on syyllinen kaikkeen ja on jatkuvassa epäsuosiossa. Ja kun minä en asu samassa taloudessa, niin pääsen helpommalla. Tekemäni ruoka kelpaa useimmiten. Samalla reissulla vietän aikaa myös kummipoikani kanssa. Illat venyvät välillä aika myöhään, ennen kuin olen kotona. Joskus tuntuu, että käyn kotonani vain kääntymässä.

Bloggaamaankin pitäisi ehtiä

No se on kyllä ihan omaa syytä, kun tähän innostuin. Kesällä perustin tuttavani kannustamana ensimmäisen blogini: Mariannelin maailma. Se keskittyy vain käsitöihin. Sitten aloin kaipaamaan jotain toisenlaista blogia. Vähän tällaista hömppää ajatusten purkua, jotain lifestyleen viittaavaa. En oikein edes tiennyt, enkä tiedä vieläkään, millainen tästä kehittyy. Nyt kuitenkin ihan tietoisesti opiskelen tätä kirjoittamista ja haluan kehittää itseäni bloggaajana. Joten sitä aikaakin pitäisi riipaista tälle harrastukselle.

Tanssista henkireikä

Rakastan tanssia. Tänä syksynä innostuin lähtemään tanssikurssille ja se on taas menoa se. Olen pitänyt joitakin vuosia hiljaiseloa tanssirintamalla ja jäänyt vähän kelkasta... tai aika paljonkin. Samanhenkisten tanssikavereiden kanssa ollaan naurettu, että olemme ns. vanhan liiton tanssijoita ja pitäydymme vain perinteisissä foksissa, humpassa ja jenkassa. Nyt sitten taivuin ja lähdin kurssille opettelemaan kädenalitansseja eli fuskua, buggia, boogie woogieta yms... Olen saanut nyt ihan uutta intoa koko tanssiharrastukseen. Olen taas kelkassa mukana ja aion pysyäkin. Kaiken lisäksi on kertynyt muutamia uusia tuttavuuksiakin kurssilta.

Ai mikä mies?

Niin mikä? Ei minulla ole miestä. Ihan vanhapiika olen. Mihin ihmeen väliin tuohon vielä jonkun miehen saisi mahtumaan. Tanssiympyröissä kyllä miehiä riittää ja siellä flirttaillaan, mutta ei muuta - toistaiseksi. :)

No oliko tässä nyt sitten kiire?

Kohta on kiire talvirenkaiden vaihtoon... Joko sinä olet vaihtanut renkaat?

Talvea odotellessa... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti