keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Monesko kerta on menossa?


Monesko kerta on menossa? Tuota kysymystä kuulee vielä koko ajan. Luulin, että olematon julkkisurani Suomi100 -teeman sadan kerran tanssijana jäisi unohduksiin vähän nopeammin. Mutta ei.... Aina joku muistaa kysyä ja sitten keskustellaan hetki aiheesta. Yleisimmin kysytään vielä jatkoksi, että koska se sata tulee täyteen. Mihin mennessä yritän saada sen täyteen. Jotkut alkavat ihan jo laskeakin, että jos käy niin ja niin paljon, niin mihin se täysi lukema ajoittuu.

Joskus se naurattaa, mutta kyllä joskus tuntuu hieman kiusalliseltakin. Jutun julkaisu sai aikaan sen, että kukaan ei hakenut hetkeen tanssimaan. Moni kyllä tuijotti, mutta seinää sain kukkasen lailla koristaa. Mieli oli apea ja hieman suututtikin koko asia. Mietin, että näinkö tässä kävi. Teki mieli lopettaa koko tanssiminen. Mutta sisu ei antanut myöten.

Tuon jälkeen tilanne koheni ja illat virkistyivät. Pääsin taas tanssimaan. Mielenkiintoista oli kyllä, että kukaan ei varsinaisesti kommentoinut itse juttua, mutta tanssikerroista kyllä riittää puhetta.

Nyt alkaa olla jo kesä ohi ja moni kesälava on jo viettänyt päättäjäisiä ja monella ne ovat vielä edessä. Tansseissa käyn enää vain perjantaisin ja lauantaisin. Onhan sitä siinäkin, mutta se riittää. Tällä hetkellä tilanne on 83/100.

Kun 100 tulee täyteen, teen pitämästäni tilastosta koosteen. Olen kesän ajan pitänyt kirjaa tanssipaikoista ja esiintyjistä. Yhdistän siihen vielä talvipaikat, niin saan kivan koosteen tästä urakastani.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti